Nyt on taas alkanut tämä jokavuotinen apurahojen anominen ja näytteyaikojen hakeminen. Ensi vuoden pyrin pitämään "näyttelyvapaana", jotta saan keskittyä rauhassa uudistumiseen.

Moneen paikkaan pitää ja kannattaa laittaa anomus vetämään.

Oikeastaan apurahojen haku aika näin syksylä on aikalailla hienoa sillä tässä vuodenajassa tavallaan "nollaa" edellisen vuoden sekä aloittaa suunnittelemaan jo seuraavia entisten pohjalta. 

Jännitys ja epätoivo ja vaikka mikä siitä, että saako tänä vuonna rahaa jäytää mielessä.

Myönnän, että olen ollut niitä onnekkaita joka on niitä saanut jopa yltäkyllin.

Olen siitä tietenki kiitollinen.

Pelkään vain joka ikinen vuosi, että tänä vuonna EI VARMASTI enää heru penniäkään...koska töideni pitäisi olla tietenkin parempia ja parempia ja parempia ja parempia jne. ja jne...yhä vain jatkuu. Enkä todellakaan osaa edes toivo olevani se joka niitä saa. No toisaalta petyn jos niitä ei tule..mutta selviän siitä aikalailla nopeasti. 

Apurahat eivät ole mikään sosiaalituki taiteilijoille vaan ne ovat rahoitusta taiteellista toimintaa varten.

Ne pitää ansaita jollain tavalla. Uskon, että se on juuri sillä tavalla mikä on tarkoituskin eli, että taiteellinen työskentely vastaa niitä kriteereitä joita apurahan myöntäjillä on.

Pahat kielet laulavat tästäkin asiasta toista ja ne sanovat, että apurahan myöntäjät myöntävät niitä kavereilleen ja niille keistä hyötyvät eniten tai niille jotka osaavat sopivasti olla samaa mieltä tai apurahan saavat ne jotka ovat ns. "oikean" taiteilijan mielipiteillä varustettuja tahi muuten "oikeita" taiteilijoita.

Tässä tuli nyt jo alkuun aika monta asiaa..mutta otan siitä käsittelyyn tuon ns. "oikean" taiteilijan.

Oikea taiteilija on se joka on jonkin sortin työnarkomaani eli se jonka aika on suhteettoman pitkä vuorokaudessakin ja joka pystyy tekemään  yhtäaikaa sitä jonkinlaista palkkatyötä ettei joudu kuseen viranomaisten kanssa, että omaa taiteellista työskentelyään. 

Sopivasti palkkatyötä ..mutta ei liikaa, jotta jaksaa panostaa siihen oikeaan asiaan eli omaan taiteelliseen työskentelyyn.

Jotkut ns. taiteilijat käyttävät aikansa vain siihen palkkatyöhön.

Tavalla tai toisella. Yleensä yrittäjinä, freelancereina tai palkkatyöläisenä opetushommissa. Sekin on tietenkin valinta ja valitettavan usein niin käy. Mutta on joukko joka tasapainottelee tämän kassa jokapäiväisessä elämässään. PÄTKÄTÖILLÄ siis. Taiteilijan elämä on oikeastaan aikalailla sitä jos ei ole taloudellisesti "menestynyt" ja vaikkapa alkanut tekemään rahasta taidetta kuluttajien kysyntään vastaten.

Mutta tavallaan tämä on lähes ainoita ammatteja mihin pätkätyöläisyys sopii..kun ei ole sidottu työnantajaansa liikaa..se on todella hyväpuoli, jos vain sitten itse tai työnantaja tyytyy siihen että työ jota tekee rahasta ei ole ensisijainen asia elämässä. TS. riittää se, että sen mitä tekee niin tekee sen sillä hetkellä kunnolla ja hyvin...myös siinä palkkatyössä..vaikka se onkin vain ns. väliaikaista.

Se tietenkin on rankkaa ja vaatii hintansa ettei ansaitse sitä rahaa paljon. HInta on se, että Ei ole sitä mamonaakaan sitten. Ei taloja eikä muuta. Tosiaasiassa ja lisäksi näin elämällä sekä toteuttaa maailman katsomustaan, että saa tehdä taiteellista työskentelyään. 

Lisäksi ns. oikea taiteilija on se jonka ihmissuhteet ovat aikalailla retuperällä, ainakin ystävyys-suhteissa tai vaihtoehtoisesti parisuhderintamalla, sillä oikea taiteilija "karsii" kaiken ylimääräisen ympäriltään pois jotta ehtisi tehdä taidettaan. Joskus tulee kuitenkin se yksinäinen hetki kun kaipaisi myös sitä ystävää rinnalleen. Silloin on paha mieli kun ei ole ehtinyt eikä jaksanut panostaa ystävyys-suhteisiin juuri ollenkaan tai ei ollenkaan. Kun se sänky on todellakin näyttänyt houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin ystävyyden ylläpiäminen. Tosi asiassa tämä oikea taitelija on sitä mieltä, että jos ystävyys on aito niin se kestää aikaa ja ajan hamastakin joka tapauksessa. 

Oikea taiteilija on se joka oikeasti sijoittaa mieluummin öljyvärituubiin kuin vaikka uuteen takkiin taikka kenkiin, jotka nekin on jo monta kertaa lykätty ostamasta sillä se öljyvärituubi meni joka kerta edelle. Nyt vain on pakko ostaa talvikengät kun entisissä on pohjassa reikä.

Vai ostaisiko sittenkään? Kumisaappaisiin voi laittaa vilasukat talvella. Eihän sitä nyt niin hirveästi ole ulkona??ja pahimmillaan miettii että kannattaako sitä syödä edes muuta kuin makaroonia.

Oikea taiteilija on se jolla on tai on vähintäänkin ollut joitain mielenterveydellisiä sairauksia tai vähintäänkin ongelmia ja vaihtoehtoisesti jokin vakava sairaus josta ei voi parantua jotta oikeus olla taiteilija olisi aikalailla takuu varmasti legitimoitu. Eli kärsimys kiillottaa kruunua. (vai kiillottaako?)

Oikea taiteilija on hajamielinen ihminen. Kaikki on aina hukassa. Avaimet eivät löydy koskaan ja kaikki unohtuu. Ei tahallaan vaan vahingossa..sillä ajatukset harhailevat kaikkialla alituiseen. Ei tahdo aina edes autoa ajaessaan huomata liikennemerkkejä tai ei kertakaikkiaan muista mihin parkkeerasi autonsa kaupassa käynnin ajaksi ja vielä vähemmän muistaa paljonko lauantaimakkara maksaa tai kuka teki mitä ja kenen kanssa.

Kaikkea ja kaikkia mikä on ympärillä voi ja saa käyttää taiteellisen työnsä materiaalina ja mallina.

Se on tavallaan jopa räikeää miltei hyväksikäyttöä.

No..to.. tietenki riippuu siitä, että ymmärtääkö kohde sen, että ei itse edusta varsinaista teosta..vaan teos on tekijänsä mielikuva jostain asiasta tai sanottavasta...mutta periaatteessa tämä "malli" voi tuntea "malliutensa" henkilökohtaiseksi omaksi kuvakseen, jota se ei suinkaan ole ja mailli  voi kokea malliutensa jopa riistoksi, koska ei saa ns. palkintoa malliudestaan ylevöittämisen muodossa..jota se ei suinkaan ole todellakaan.

Taiteilijan tulisi osata selittää tämä asia "malleilleen" tarvittaessa...ja tarkasti jotta malli ymmärtää mistä on kyse. Mielestäni tämä on eri asia kun ns. muusa, koska muusaudessa on mielesäni nimenomaan em. mainitsemiani negatiivisiä ja riistäviä piirteitä.

Itse taiteilijana täytän nämä kaikki kriteerit ja osa niistä on aikalailla myös niitä taiteilijoihin liitettäviä myyttejä jotka ovat ajan saatossa syntyneet.

Satun vain sattumalta sopimaan tähän pirtaan jo luonnostaan.

Vai onko niin, että taiteilijan työ väistämättä tuo nämä myytit osaksi todellista elävää elämää..sen takia, että taitelija työ on sellaista kuin se on? Että luomisprosessi vaatii ihmiseltä joitain tämän tyyppisiä ominaisuuksia ja siksi asiat ruokkivat toinen toisiaan?

Olisi kiinnostavaa nähdä muiden mielipide tästä asiasta. Pitää itsekkin hajoittaa tämä asia kappaleiksi ja miettiä jokaista "väitettä" erikseen tässä blogissa.

 

Ps. ja tämä ei VARMASTI ole se luettelo josta apurahan myöntäjät katsovat, että onko tekijä potenttiaalinen apurahan saaja... 

Heh, heh..hauska ajatus jos olisi.