PARISUHTEESTA TAI PARI SUHDETTA?              <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ikäväkyllä nämä perhefantasiat olivat lähteneet itsekkäältä pohjalta ja maailmaanykseys tunteet olivatkin pohjimiltaan hyvin, hyvin syvällä olevaa yhteydenkaipuuta todelliseen toiseen, arkiseen  ihmiseen.

Vaikka niillä ei ollut loppujenlopuksi kuin varjomainen todellisuuden kuvaa jäljittelevä luonne ne olivat silti totta ja mahdollisia mielessäni, ei niinkään perhefantasiana vaan aitona elämänä oikeassa pään ulkopuolella sijaitsevassa LIVE- elämässä ja LIVE elämä ei ollut enää mahdollista fantasiaelämässä, joten alkoi vaihe jossa aloin etsiä sekä toteuttaa todellista itseäni aidosti voimakkaasti tiedostaen suhteeni maailmaan.

Lakkasin käyttäytymästä niinkuin fantasiaelämäni edellytti minun käyttäytyvän ja lopulta fantasiaelämä lakkasi olemasta myös tosielämässä.

Kävin läpi sellaisia haudattuja tunteita, jotka olivat vieneet minusta kaiken elämän ilon ja energian.

 

Minulla oli pitkään sellainen tunne ettei ole mitään annettavaa ja etten riitä mihinkään.

 

Tunteet purskahtelivat ulos ja ne olivatkin yllättäen lempeitä minua kohtaan, vaikka ne eivät olleet todellakaan mitään miellyttäviä tunteita.

 

Se oli kuitenkin jotenkin armeliasta aikaa

 

Miksi puhun tästä johtuu ainoastaan siitä, että se mikä siinä oli kuitenkin sen verran erikoista, että haluan sanoa sen oli se, että ne tunteet tulivat silloin kun olin yksin ja itsekseni.

 

Ne olivat voimakkaita vihan, riittämättömyyden ja häpeän tunteita.

 

En purkanut niitä mihinkään ulkopuoliseen vaikkapa syyttelemällä muita tms. ja ymmärsin että ne ovat patoutuneet sisääni ja etten pääse eteenpäin ellen tunne niitä kokonaan.

 

Se ei ollut helppoa, eikä sen sisältämille draamoille anna kunnolla oikeutta nämä muutamat kirjoittamani lauseet, mutta tyydyn siihen, koska en enää halua kaivaa sitä kuoppaa tarpeettomasti auki.

 

Se on mennyttä historiaa.

 

En usko, että olen ainoa ihminen maailmassa, joka on käynyt läpi em. kaltaista elämän kaarta. Luulen sen olevan jollain tavalla aika yleismaailmallistakin eri paketissa joka kerta kuitenkin.

 

Tässä vaiheessa alkoi itsekseni olemisen vaihe.

 

Ei vihasta vaan omasta tahdosta.

 

Se oli itselleni rakkaudellinen teko ja sitä kautta kaikille muillekkin. Sellainen ajattelu oli silloin tarpeellista ja kasvattavaa.