Sitten lisää näitä apurahan tuomia ajatuksia käytännön elämästä. Minun mielestäni taiteilijoiden tulis vetää yhtä köyttä kaikissa tilanteissa ja erityisesti vanhempien taitelijoiden tulisi jaksaa toimia taidekentällä aktiivisesti yhdessä nuorempien kanssa silloinkin kun on valinnut sen tien, että haluaa olla rauhassa jossain kaukana vain työlleen omistautuneena ..sillä vaikka jotkut näkemykset saattavat ja ovatkin ehkäpä heillä luutuneempia kuin nuoremmilla niin heillä on enemmän annettavaa henkisesti kuin nuorilla. 

Nuoremilla on taas paremmin kykyä nähdä niiden luutumien taakse.

YLEISTÄN ja jopa provosoin tässä nyt reippaasti.

Onneksi saan yleistää surutta tässä omassa blogissani..se ei kuitenkaan tarkoita tosielämässä sitä, että ajattelin pelkästään näin..nääs siinä on siis nyänsseja..mutta täällä blogistaniassa kirjoitus voi olla sitäkin ettei kaikkea selittele juurtajaksain. 

Tämä yhden köyden vetäminen ei taida kuitenkaan olla totta tosi taitelija elämässä ( ei siis ole) sillä kateus ja kilpailu aiheuttaa rumia pilviä taidetaivaalle. (heh,heh pakko käyttä tallaista sanaa..tämä on aivan omaa hirtehishuumoriani sille ajatukselle, että taide on "pyhä".)

Sitten käytännön esimerkkiin olen siis ollut niitä onnekkaita jota nämä apurahat ovat seuranneet oikeastaan alusta asti kun aloitin tämän työskentelyn opiskelun jälkeen...siitä on nyt aikaa sen seitsemän vuotta.

Tämä ei lienee jatku ikuisesti mutta näin on mennyt tähän asti KOVALLA TYÖLLÄ ja rakkaudella siihen mitä teen. ENNEN kaikkea juuri silla rakkaudella ja intohimolla olen jaksanut...niin olen. Myönnän että moni on jaksanut pitempään ja jokainen niistä ihan varmasti rakkaudella työhönsä.

Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän niitä apurahoja saa niin sitä harvemmat niistä onnittelevat siis ketkään..ja sitä enemmän kuulee suoraakin kateellista kommenttia sekä siitä että miksi juuri SINÄ tai siis minä olet/ olen saanut apurahan.

Kummallisinta on se, että varmaankaan nämäkään ihmiset eivät ymmärrä sitä, että todella oikeasti teen töitä aivan V.I.T.U.S.T.I..joka asian eteen ja ainoa tavoite mikä minulla on..on se, että saisin vain tehdä rauhassa omaa työtäni.

Ihan samalla tavalla tulen usein torjutuksi kun haen rahoja tai näyttelypaikkoja.

Tekijöitä on vain yksinketaisesti enemmän kuin on sitä mikä pitäisi "jakaa".

Siltikään en ole sitä mieltä että taitelijoiden koulutusta pitäisi vähentää.

Monet taiteilijat tekevät tärkeää ja merkittävää työt jollain muulla kulttuurin alueella kuin varsinaisessa taidetyössä oman työn parissa.

Kaikista taiteilijoiksi koulutetustakaan EI voi mitenkään tulla tekijöitä jotka tekevät taiteilijan työstä elämän työnsä.

SE MUUKIN TYÖ ON ARVOKASTA. 

Minulla itselläni on kuitenkin niin että TULEN perin juurin ONNETTOMAKSI JOS EN SAA TEHDÄ TYÖTÄNI, joten minulla ei ole tavallaan vaihtoehtoja muuta kuin tehdä ammattiani niin hyvin kuin sen miloinkin osaan. En kertakaikkiaan voi lopettaa sillä sen on RAKKAUTENI. 

Olen nähnyt moniakin taitelijoita jotka EIVÄT ITSEKKÄÄN arvosta tai ehkäpä juuri RAKASTA omaa työtään sen vertaa että edes TEKISIVÄT SITÄ TOSISSAAN ja ammattimaisesti.

 

Sillä tietyt valinnat kertovat sen mitä sydän todella haluaa.

 

Eli on aivan turhaa haukkua tai olla kateellinen jos ei itse tee työtään tosissaan.

Itse olen tehnyt merkittäviä valintoja sen suhteen, että SAAN parhaalla mahdollisella tavalla yleensä edes tehdä työtäni.

Se nimittäin näkyy työssä oli asia kummin päin vain. Näin se on.

Itse olen keskeneräinen rääpäle tässä taidekentässä ja toivoisin, että jonain päivänä olisin juuri se kypsä taiteilija teoksineen.