Tässä viittaan kirjoitukseeni 8.5 torstaina

4. Taiteilijan työ on erittäin vaativaa

No ainakin itse taiteilijat sen tietävät että tämä työ vaatii teikijältään hyvin paljon ominaisuuksia jos siltä ylipäätään edes meinää tehdä tai siinä varsinkaan edes kohtuullisesti menestyä.

Pitää yhtäaikaa olla oman lajinsa "mestari", supliikki nainen tai mies. Hallita raha-asiat ja osata "myydä" itseään moneen eri paikkaan. Sidosryhminä taiteilijalla on siis kokojoukko erilaisia toimijoita, joita ovat mm.

- Apurahan antajat

-Toiset taitelijat

-Verottaja

-Kunta

-Valtio

-Työvoimaviranomaiset

-Museot ja galleriat

-Media

-Erilaiset julkaisut

-ja tietenkin ne omat tukijoukot.

Kaikkea näitä asioita taiteilijan tulee "hallita" ja ymmärtä sekä osata jäsennellä, jotta työ voisi edistyä. Joskus tuntuu sille ettei tavalliselle taiteilijalle enää todellakaan riitä se, että OMAN työnsä tekee niin hyvin kuin se kulloinki on mahdollista.

Sille se ainakin joskus alkaa tuntumaan, kun kuuntelee millaisessa paniikissa jotkut taiteilijat ovat oman työnsä keskellä. Ansioluettelomerkinnät nousevat arvoon arvaamattomaan ja jos nyt totta puhun omasta mielipiteestäni niin ne ansioluettelomerkinnät nousevat niille arvaamattomaan merkitykseen , jotka ITSE ovat hyvinkin kehnonlaisia tekijöitä, jollain tavalla oman työnsä suhteen ja se epävarmuus kumpuaa kateuden kätenä ilmoille. Tokihan se on hyvä että on ollut esim. valtakunnallisissa näyttelyissä, mutta tosiasiassa niihin on erittäin vaikea jos ei jopa sattumaa päästä, koska hakijoita on valtavasti. Taiteessakin on omat "muoti"virtauksensa jotka näkyvät sekä vaihtuvat aika-ajoin.

Itse olen sitä mieltä, että oikeasti riittää se, että tekee oman työnsä niin hyvin kuin osaa sen kulloinkin ja kun hakee vaikkapa näyttelyitä niin on aivan normaali galleristien/museoide tms. seurassa.

Siis rehellisesti sanottuna ei mielistele, ei nöyristele, ei ole ylemmyyden tai alemmuuden tuntoinen, luottaa terveesti itseensä ja siihen, että galleristi tms. kyllä hoitavat hommansa ja osaavat ne.

Jos sitten ilmenee ongelmia tms. sanoo hienovaraisesti, että näkemiin eikä enää palaa samaan galleriaan takaisin..niin se on. Ei siitä asiasta pidä tehdä yhtään sen monimutkaisempaa kuin se on.

Ei joku Helsingin näyttely ole mikään unelma tai mitään muutakaan ihmeellistä. Se on näyttely muiden näyttelyiden joukossa omalla taiteilijan uralla.

Tämä edellinen on vain siis esimerkki ja kerron sen siksi, että aika usein tämä touhu on näyttänyt menevän aika monellakin mielistelyksi ja seurusteluksi tekemisen sijaan.

Minulla oli tuossa taannoin Hesassa näyttely ja oli kiinnostavaa huomata, että siellä jotkut tekevat esim. niin, että tulevat näyttelynavajaisiin "Elvistelemään" omilla tekemisillään. Siitä koomisena esimerkkinä yksi mies joka lykkäsi avajaisissa suoraan oman näyttelynsä esitteen kouraani ja otti samalla mahtipontisestihartioista kiinni. Katsoin esitettä ja sanoin neutraalist, että

" no..siis tälläisia kuvia.."mutta ennen kun ehdin jatkaa niin brosyyrin tunkija jatkoi...

"Niiiiiiiiiiiiin..supermahtavaa, ihanaa, sponttaania..mutta ovathan nämä sinunkin taulusi hienoja..."

Suustani pääsi vahingossa, että

"No enhän minä sitä tarkoittanut."

Tilanne jatkui sitten seuravasti: 

"Elvis" oli tullut ottamaan itsestään valokuvia näyttelynpitäjän kassa poseeraamassa ja sitten ilmeisesti kuvia esitellään sitten jos se on jossain välissä sopivaksi katsottua. 

Asia ja epäily tuli muuten luultavammin myös todistetuksi koska yksi vieras esitteli valokuvaa Outi Hieskasen näyttelynavajaisista. Heiskanen punasilmäisenä pällistelemässä olkansa yli pöytäseurueesta. Huvitti koska kuva oli selkeästi otettu kaukaa ja ottajalle oikeasti tuntemattomasta Outi Heiskasesta hämmästynyt ilme kasvoillaan.

Niin tai näin..mutta en haluaisi olla se taiteilija joka alentuu moiseen paskaan.

Joten loppukaneettina tälle kirjoitukselle sanon, että kun yrittäjämäinen kilpailu tuodaan taidepiireihin voivat sellaiset asiat joilla ei ole oikeasti merkitystä alkaa hallita kenttää ja Helsingissä tämä asia on selvästi aistittavissa.