PARISUHTEESTA TAI PARI SUHDETTA?              <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mutta se jäkättämisestä odotusarvoista ja palataan takaisin siihen mitä on olla parisuhteessa tai pariutumatta.

Pariutumatta oleminen antaa erinomaisen mahdollisuuden tutkiskella elämää siten, ettei liiemmälti loukkaa ketään tai vahingoita kenekään elämää pahemmin.

 

Otetaan nyt vaikka seuravaksi lemipiaiheeni eli miehet.

 

Minulla oli jossain välissä itsenäistymistäni sellainen vaihe etten halunnut olla kenenkään miehen kanssa en siis yhtään mitenkään..en edes paritella (HEH; HEH) ja silloin miehiä oli kyllä joka ovella tunkemassa itseään ikkunoista ja parvekkeeltakin sisään ihan kirjaimellisesti.

 

Ihan niinkuin se olisi joku ihmeen kutsu ettei huvita kukaan eikä mikään.

Ihan niinkuin se olisi joku ihmeellinen taikasanan kun sanoo, ettei nyt kiinnosta ja voitaisko kato olla vaan ihan niinku kavereita tai jotain.

Että niinku voisit opetella tunteen mut ja arvostaa sitä kautta ja vaikka kuinka huonosti itse kohteli miehiä, niin silti ei kun ovissa ja ikkunoissa oli vain ruuhkaa ja ruuhkaa.

 

Hauskaa kyllä pidin mutta en siiis silleen, kun ei vain huvittanut.

Tietenki silloin tällöin tapahtui lipsahduksia siihenkin suuntaan, mutta ei siitä nyt sen enempää.  Vaikka sieltä tieltä onkin monta herisyttävää kokemusta kertomatta, niin jääköön ne nyt aivan omaan arvoonsa.Nehän on vain muistoja.

Siinä sivussa tuli käsiteltyä sitten kaikki mies pelot ja vihatkin, mutta mitä jäi jäljelle?

 

Etsin kokoajan ihmistä joka olisi sopiva ja samanlainen kun minä ja minulle siksi helppo. Ymnmärrettävissä oleva.

Lopultahan sellainen samanlainen sitten sattuikin kuvioihin mukaan.

Sitä kesti parisen vuotta kaikkine tunnemylläköineen ja voin sanoa, että olinpas hullu kun halusin kahden näin vaikean yksilön kanssa elää.

Luen siis tähän todellakin itseni mukaan.

Ehkäpä se oli lopulta sitä, että halusin nähdä millainen parissuhde kaveri itse olen toiselle.

Eikä ollut helppoa katseltavaa. Mutta sekin oli loppujen lopuksi aika itsekkäistä lähtökohdista lähtöisin, jos se on todellakin noin kuin sen nyt kirjoitin. Sielunkumppani..huhu, huh ja heh, heh.

 

Titaanien taistelua se oli.

 

Onhan se tietenkin totta, että jonkilainen yhteisymmärrys tietenkin oli aina voimassa, sama ala, tempperamentti jne ja jne.. mutta todellisuus hämärtyi aikalailla kun kaksi draamalähtöistä ihmistä kohtasi toisensa päivästä toiseen erilaisisssa elämätilanteissa. Monet uskoivat sen suhteen kestävän ja suhteessa olevan sopivia toisilleen tarkoitettuja ihmisiä.

 

Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempää. Viiltohaavat erittäin syviä ja melkein hengenlähtö lähellä niissä kahakoissa.

 

On siinä aivan tarpeeksi kun tämä YKSI (siis minä) draamaqeen melskaa parisuhderintamalla tai ihan vain itsekseenkin.

Ja päätin, että nyt saa riittää enkä enää menen minnekkään jotta moisia haavereita ei enää tapahtuisi.

Huomautan, että siis tämä ei ollut mikään luolaan pakenemistemppu vaan ihan silkkaa väsymystä miehiin.