HYVEISTÄ JA PAHEISTA<?XML:NAMESPACE PREFIX = O />

Hyveellisyys ja kunnollisuus on valttia. Paheellisuus ja syntisyys ei niinkään, mutta otanpa nyt tässä pienen ajatusleikin ja yritän kääntää katsoa paheellisuuden hyviä puolia silmiin.

Täsmällisyys on yksi hyve ja epätäsmällisyys on lienee sen vastine… ja heti asiaan. On nääs hirvee kiire.

Epätäsmällinen ihminen on siis periaattessa suurpiirteinen ihminen, joka ei niin ajoista piittaa, mutta mitä epätäsmällinen ihminen saa sitten toiminnastaan. Varmastikkin sapiskaa kun aina myöhästyy jokapaikasta.

Mutta toisaalta jos epätäsmällinen ihminen onkin nautiskelija (joka on muuten toinen pahe) ja osaa kuunnella itseään sen suhteen, ettei pidä suhteetonta kiirettä jokapaikkaan, tutkiskelee tarkasti kaikki vaihtoehdot ja usein unohtuu katselemaan pilviä työmatkalla ja kaikki odottavat kokuksessa sitä viipyilijää.

Mutta jos nyt ei oteta huomioon sitä vaan ajatellaan, että  mitä jatkuva myöhästyjä saa toiminnastaan ja mitä hyvää siinä on.

Myöhästelijä, herra tai rouva-neiti (hmm. Muuten on kummallista, että ainoastaan naisesta käytetään kahta sanaa tarkoittamaan tätä asiaa ja näin erotellaan se, että onko nainen varattu vaiko sinkku??)  epätäsmällinen saa ensimmäisen tai viimeisen auringonsäteen talviaamuna tai iltana.

Hän ehtii viedä lapsensa rauhassa tarhaan ja antaa suukon poskelle talviaamuna, vaikka viimeinen bussi jolla ehtisi ajoissa töihin on lähtemässä minuutin kuluttua kahden kilometrin päästä.

Hän saa useammin kun kerran tarpeeksi unta kun tuli illalla unohduttua lukemaan hyvää kirjaa lapsille luetun iltasadun jälkeen liian myöhäiselle asti ja tietenkin sen hyvän lukuelämyksen, jonka kirja antoi.

Tämän myöhästelijä saa tietenkin vain silloin kun osaa arvostaa kykyään aina myöhästyä. Myöhästelijä osaa olla aina läsnä, eikä koskaan kieltäydy nauttimasta toisten ihmisten virvoittavasta seurasta, vaikkapa ruokalassa kun olisi kiire palaveriin niin myöhästelijä saattaa jäädä vaihtamaan pari sanaa naapuri loossin Eijan kanssa joka oli juuri päässyt äitiyslomalta.

Mutta on myöhästelijässä muutakin hyvää. Todellinen myöhästelijä ei ole laiska ja välinpitämätön, vaikka toisin väitetään.

Todellinen myöhästelijä asettaa aikataulunsa sen mukaan mitä päivä tuo tullessaan ja antaa elämän virrata lävitseen juuri sellaisena kuin se tulee.

Myöhästelijä on juuri se rento, hyväntuulinen pohdiskelija, joka täpärän paikan tullen ei menetä hermojaan, vaikka kaikki kiireiset tikkapipot ovat jo aikoja sitten  hukkuneet kalentereidensa aikatauluihin.

Myöhästelijä ei koskaan ahmi itselleen liikaa tehtäviä vaan osaa tietää ja ymmärtää sen, että liiallinen stressi aiheuttaa sydäninfarktin aikaisella iällä. Siis myöhästelijä on loppujenlopuksi pitkäikäinen otus. Yksi tai kaksi tehtävää päivässä riittää vallan mainioisti.

Todellinen myöhästelijä ei koskaan myöhästy tahallaan tai vahingoittaakseen muita, vaan vain ja ainoastaan myötäsyntyisen epätäsmällisyytensä takia, siksi tähän joukkoon eivät kuulu ne jotka tarkoituksella tai valtaa käyttääkseen myöhästyvät jatkuvasti tapaamisistaan.

Myöhästelijän tunnistaa leveästä hymystä naamalla ja kiireettömästä olemuksesta  ruuhkabussissa kymmentä vaille kahdeksan aamulla.

No niin tai näin..mutta ei pitäisi meillä muillakaan olla aina niin kiire jokapaikkaan.

Säästyttäisiin monilta sydäninfarkteilta ja lapset saisivat ansaitsemansa suukot poskelle tarha-aamuna.