Nyt olen viimeaikoina puhunut paljon tässä blogissani näistä käytännön asioita esim. juuri näistä apurahoista ja toimeentulosta tms.

Itsekseni olen kuitenkin miettinyt omaa työtäni ja sitä kriisiä jossa olen nyt ja ensimmäistä kertaa oikein tosissani. En kuitenkaan edes harkitse, että lopettaisin tekemistä..en tietenkään..sillä kuten sanottu en pysty siihen sillä tiedän että ilman tätä tekemistä tulisin onnettomaksi ihmiseksi jota en tietenkään halua. Joten ainoa vaihtoehtoni on yrittää repiä itseni tästä kriisistä ylös tavalla tai toisella. Kriisin syvyydestä kertoo eräs uni jonka näin tässä muutama yö sitten.

Olin korkean vuoren huipulla. Sieltä oli jumalaisen kauniit näkymät alas ja taivas oli niin sanotusti auki. Minua kuitenki pelotti julmetusti oikein ahdistukseen saakka PELOTTI. Vuoren rinteellä oli pitkät portaat.

Katsoin niitä.

Ajattelin että haluan pelastaa itseni siltä valtavalta ahdistukselta joka mieleni täytti ja ajattelin kokeilla miltä tuntuisi mennä alaspäin niissä portaissa. En kuitenkaan uskaltanut mennä sinnekkään koska pelkäsin mutta toisaalta korkealla oleminen oli todella pelottavaa ja ahdistavaa. Uskaltauduin astumaan takaperin ylimmälle portaalle ja meinasin lähteä alaspäin. Kaukaa jostain, portaita ylös näytti tulevän äiti ja lapsi. Astahdin portaalle ja portaat muuttuivat ruohoksi joka oli punottu jonkinlaiseksi riippumatoksi tai sillaksi tai vastaavaksi. Nainen ja lapsi tulivat kohdalleni ja hymyillen reippaasti kapusivat ylitseni vuoren huipulle. Itse roikuin ahdistuneena ja peloissani siinä riippumatossa tai sillassa jyrkänteen reunalla.

Mietin etten uskalla liikahtaakkaan mihinkään suuntaan.

Mietin, että helpointa olisi päästää vain irti ja laskea itsensä vuoren rinnettä pitkin alas. Roikuin edelleen siinä matossa kiinni ja katsoin ylös. Nainen ja lapsi olivat siinä. He hymyilivät minulle. He olivat terveitä ja reippaita.

Täysissä  voimissaan.

Uni loppui siihen.

Olen seuraavat päivät miettinyt sitten tämän unen henkilökohtaista merkitystäni ja uskonpa että se on seuraava.

Olen luultavasti siinä vaiheessa taiteilijuuttani, että minun tulisi ymmärtää päästää kaikista keinotekoisista rajoistani irti ja todella oikeasti katsoa sitä maisemaa sekä nauttia siitä...mutta pelkään ihan vietävästi. Pelkään vietävästi sitä että mitä siitä seuraa. Olen kerran aiemminkin ollut samantapaisessa tilanteessa mutten vain uskaltanut siihen silloin heittäytyä 200%. Tiedän että se mitä haluan maalaukseltani on kaikki ja yhtäaikaa ei yhtään mitään.

Kaikki ja ei mitään yhtäaikaa. Se on tavallaan ongelma mutta se ei myöskään ole ollenkaan ongelma. Ainoa ongelma on se että itse pelkään sitä että tavoitan jotain sellaista mitä todella oikeasti haluan. Sen tajuaminen on huomattavasti pahempaa kuin sen ettei tavoita mitään tai että epäonnistuu. Itseasiassa en pelkää ollenkaan epäonnistua... pelkään niin perkeleesti onnistua suhteessa itseeni. (en onneksi vertaa itseäni muihin.Luojan kiitos). Se on kait tallaiselle arjen selviytyjälle varmaan se vaikein paikka. ONNISTUA jossain ja saavuttaa jotain sellaista mitä itse ihailee ja pitää tärkeänä. Ihailen ja pidän tärkeänä sitä että ihminen on aito, kokonainen itsensä ja osaa ilmaista sen myös muille taiteen keinoin sekä muutenkin. Ihailen ihmistä joka on saavuttanut sisäisen rauhan tekemisensä suhteen. (huom. lue:itsensä suhteen maailman osana)

On niinkin, että Jungin mukaan unessa olevat kaikki HAHMOT ovat omaa itseä ja jos asiaa ajattelee sillä tavalla niin myös se nainen ja lapsi on minä itse. Sen lapsen olen jo aikaa sitten tajunnutkin kuvaavan itseäni mutta nyt oli mukana myös iloinen, rauhallinen ja terve aikuinen nainen, joka kiipesi vuoren laelle ilman vaivaa.

Se olen kait minä itse...en vain uskalla ottaa siitä kiinni, koska en tunne sitä naista joka on terve, iloinen, onnellinen ja kokonainen.

Yritän nyt ottaa tavoitteekseni TUTUSTUA siihen naiseen. Sen lapsen minä jo tunnenkin . Olen sitä niin usein hoivannut kun sillä on ollut kylmä ja se on ollut jos jonkinnäköisessä pulassa . Olen sitä niin usein syleillyt kun se on ollut kuuma ja onnellinen. Olen sitä vaatettanut ja pitänyt sylissä. Myös hän on halannut minua eri tilanteissa unessa.Ymmärrän sen että hänestä minun tulee pitää huoli, mutta se AIKUINEN NAINEN joka ilmestyi nyt uneeni sen lapsen kanssa???..sitä onnellista, iloista, tervettä naista minä en tunne.

Haluaisin tuntea hänet ja olen yllättynyt, että hän edes on olemassa jossain minussa ja jopa niin että näkyy suoraan unessani.

Unissa on paljon eri hahmoja ja olen myös unessani joskus keskustellut miehen kanssa joka on hyvä tahto. Se mies oli vahva, vanttera, silmälasipäinen keski-iän jo ylittänyt mies hämyisessä salissa. Hän on minulle tuttu.