Kohta alkaa taasen uusi seminaaripätkä ja en ole tehnyt YHTÄÄN mitään opiskelun suhteen.

Minulla on motivaatio täysin hukassa, koska todellakin vaikuttaa sille että juuri se mitä pahiten pelkäsin henkisesti opiskelun ja tuon Kulttuuriyrittäjyys tematiikan suhteen on myös toteutumassa tässä koulutuksessa.

Pitänee varmaan olla täydellisen rehellinen tämän kurssin päävetäjälle, johon onneksi luotan aikalailla täysin ilmeisistä tempperamentti eroistamme huolimatta.

Pitää siis ottaa härkää sarvista ja keskustella hänen kanssaan seuraavan seminaari pätkän alettua tästä motivaatio ongelmasta täysin rehellisesti ja sitten sen perusteella täytyy itse tehdä omia johto päätöksia sen suhteen että saanko tästä koulutuksesta yleensäkkään tarpeeksi irti vaiko en. Nyt en selvästikkään saa opiskelutovereiltani uudistavaa ja tarpeeksi motivoivaa keskustelu seuraa..vaan keskustelun taso meinaa vääntyä "alamittaiseksi" JA ...se ei suinkaan ole kenekään syy..mutta kaikesta huolimatta täytyy todeta, että jokainen on vain omassa kohdassaan tekemisensä suhteen ja joskus se, että on aloittelevampi tekijä tuottaa sen, että ei yksinkertaisesti pysty antamaan kokeneemmalle oikeastaan mitään uutta. Itselläni on menossa selainen kummallinen puoli valmis olo..että tietää ettei tiedä kaikkea ja kuitenkin ymmärtää että tietää jo aika paljonkin. Varsinkin ja juuri sen asian olen huomannut viimeisen vuoden aikana konkreettisestikkin, mutta se ei oikeastaan helpota juurikaan tätä tunteiden sekamelskaa, että TIEDOSTAA TILANTEEN

Itsekkään SIIS tosiasiassa en ole siis vielä niin valmis taiteilija, että aivan 100% varmasti osaan pitää rotini jos ympärillä olevat kaikki muut ovat kokemattomampia tekijöitä ja pelkään, että se saattaa vaikuttaa myös minuunkin juuri sen takia etten itsekkään ole vielä niin valmis että voisin IHAN 150% seisoa kaiken takana.

MUTTA Ehkäpä se on juuri se "taistelu" joka minun olisi nyt käytävä OIKEIN TODENTEOLLA..mutta onko tämä tapa oikea?

Siitä en ole täysin vakuuttunut.

eli EN TIEDÄ VIELÄKÄÄN jatkanko yleensä tätä koulutusta vaiko en.

Hieman jännittää mutta toisaalta on äärimmäisen helpottunut olo kun nyt tiedän mitä teen eli keskustelen asiasta ihan ensi hätään.

En halua jäädä makaamaan sellaiseen tuleen joka on minulle huonoksi vaikka muuten olenkin taistelija luonteeltani.

Pitää sitä sen verran iän myötä oppia, että LUOVUTTAA jos sille näyttää kaiken harkitsemisenkin jälkeen. Kyllähän siitä tietenkin tulee surullinen olo mutta varmaan se helpottaakin.. jos se on oikea ratkaisu.

Enkä tee sitä ennen kuin olen siitä täysin varma.