Taiteeseen liittyy käsite jota käytetään yleiskielessä ja se on taideuskonto..joka siis suomennettuna lyhyesti on sitä, että taitelija suhtautuu työhonsä eettisin perustein ja etiikan käsitteet ovat käytössä laajasti tekemisessä taitelijoilla. Tämän kirjoituksen miettiminen on itselleni ajankohtaista monestakin eri syystä, joten tartun näihin asioihin näissä kirjoituksissani aika ex tempore meiningillä ..sekä puhtaana ajatusten virtana.

Tämä "lausahdus" (taide =uskonto) on kuitenkin hieman ennen aikainen, hätiköity ja vääristelevä, sillä..paljon vanhempi jaottelu yhteiskunnalliselta kannalta katsottuna on toinen hyvin yleinen "lajittelu"peruste ja se on taide, tiede ja etiikka lajittelu, jossa tarkoitetaan sitä että taide, tiede ja uskonto (yleistän nyt sanaa uskonto karkeasti, mutta en viitsi joka sanaa alkaa selittelemään tai pohjustamaan) ovat omat "haaransa" yhteiskunnassa. (Olen tästä aiheesta tieteen kannalta katsottuna kirjoittanutkin jossain kirjoituksessani aiemmin.)

Ehkäpä olisi aika kirjoittaa asiasta lyhyesti myös tämän uskonnon kannalta katsottuna.

Väitetään, että ihmisellä on jonkilainen peritarve uskoa johonkin itseä "isompaan" voimaan ja juuri sen takia myös uskonnot olisivat syntyneet. Uskontojahan on hyvin monenlaisia ja niiden lähtökohdatkin ovat moninaiset. En nyt tässä omaa laajaa eettistä tietämystä uskontojen suhteen enkä siksi ala erottelemaan niitä mitenkän keskenään..enkä muutenkaan ala erottelemaan eri uskon muotoja toisistaan, koska niitä on valtavasti.

Yritän vain nähdä tämän väitetyn "taideuskonto" ajatuskulun sisään jollain tavalla, sillä mielestäni asiaa ei ole pohdittu tässä väitteessä kovinkaan pitkälle. Käsittääkseni ymmärrän em. ajatuskulun provokatiivisen luonteen ja jopa väittämän lähtökodat.

Sanotaan myös, että varsinainen taide on lähtenyt alunperin sekä luolamaalauksista ja sittemmin myöhemmistä, luontoa jäljittelevistä varsinaisita taideteoksista, kehittymään tähän nykyiseen suuntansa kuluneiden satojen ja tuhansien vuosien aikana. Se lienee on kaikille kohtuullisen selvää ....ainakin kaikille taitelijoille ja muille mainitsen sen aivan yleistietona.

Jos taideuskonto väitteessä väitetään, että taide on uskonto ja se on saanut itselleen uskonnon piirteitä, niin miksi yhteikunnassa olisi kehittynyt erikseen taiteen ja etiikan erottelu js miksi siten olisi ollut tarpeellista ja tarkoituksenmukaista erottaa taide ja uskonto toisitaan, jos kerran taide on uskonto?

Juuri siksi, että ne eroavatkin toisistaan suuresti. Taide käsittelee paitsi niitä eettisiä asioita niin myös lisäksi myös ihmisen subjektiivista sisäistä maailmaa, johon liittyy myös käsite taiteen vapaudesta. Uskonto ei ole tietyllä tavalla vapaata..en tarkoita tällä nyt sitä, että ihmiset pakotettaisiin uskomaan, vaan takoitan sitä, että uskonnollisiin järjestelmiin on kirjoitettu usein sisälle monenlaisia käyttäytymissääntöjä..joku väittää, että myös taiteeseen on niitä kirjoitettu ja se on tavallaan tottakin, paitsi, että taiteeseen on kirjoitettu myös sääntö rikkoa sääntöjä ja se tietyllä tavalla kumoaa sen, että taiteessa olisi vallalla olevia "buumeja" muuta kuin vain yleisön mielestä.

Sillä yleisöllähän on omat buuminsa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa jos taitelija itse toteuttaa omaa sisäistä taitelijuuttaan, joka kumpuaa nimenomaan siitä luovasta vapaudesta. Tämän kaiken lisäksi taide käsittelee estetiikkaa sekä sivuaa historiaa ja peilaa tätä päivää, joten se yksinkertaisesti on aivan eriasia kuin uskonto. Uskonto käsittelee samanKALTAISIA asioita, mutta nimenomaan USKONNON JA USKOMISEN kannalta...ei siis vaikkapa sen estetiikan kannalta.

Ainakin suurinosa niistä taitelijoista joita minä tunnen eivät edes kuulu kirkkoon, joten peruspohja puhua taideuskonnosta on poispyyhitty.

Sanon tämän siitäkin huolimatta, että tiedostan taideuskonto käsitteen ajatuskulkua sen verran, että se lienee tarkoittanee lyhennettynä sitä että taide on pyhää ja pyhitettyä. Sekään ei suinkaan tarkoita sitä, että se tekisi taiteesta uskonnon vaan se tarkoittaa mielestäni enemmänkin ammattiylpeyttä ja kehittymishalua taiteilijan kannalta katsottuna. Sitä, että suuntaa aina kohti sitä, että oppisi jotain uutta tekemisensä sisällä, jotta olisi aina ja alati uudistuva taitelija ja siinä ei ole mitään pahaa.

Minusta tässä asiassa ei ole mitään ristiriitaa taiteilijan ja taitelijan aseman kanssa yhteiskunnassa ja tähän voisi heittää myös sen että koska ja kun apurahoja on vähän ne kohdistuvat pieneen porukkaan, joka on juuri se joka jostain syystä onnistuu kehittämään itseään taitelijana.

Sitten tullaankin taas tähän paljon puhuttuun ja parjattuunkin taiteilijayrittäjä muotivillitykseen..siinä että kaikki taitelijat tulevat ammatillaan toimeen ei ole mitään pahaa..ja jos taitelija on siinä tilanteessa ettei vaikka saa niitä apurahoja..niin hän voi halutessaan lopettaa taiteen tekemisen.

Ja jos taidekoulutuksen saaneena ja ammatissa toimineena hänellä on ammattitaito johonkin tiettyyn niin hän voi halutessaan alkaa todella oikeasti yrittäjäksi..sanon nyt rankasti sen ettei pidä olla taiteilija jos ei kestä sen ammatin varjopuolia, jos halu tehdä tätä ammattia ei ole tarpeeksi kova niin kait sitä automaattisesti putoaa sitten tästä ammatista pois, kun ei jaksa. Samoin se on yrittäjilläkin sekä yleisesti muutenkin elämässä. Onko se sitten sosiaalisesti tai yhteiskunnallisesti oikein niin siihen en nyt todellakaan ota kantaa tässä kirjoituksessa ja uskon kyllä että suurimalle osalle ihmisiä löytyy oma paikka elämässä oli se sitten mikä vain. Tavallaanhan sosiaalinen tasa-arvo ajatus sotii myös yrittäjyyttä vastaan, sillä sosiaalinen tasa-arvo kuuluu kommunistiseen ajattelumaailmaan ja on siten aika kaukana kaptalistisesta ajattelumallista. Eron ei tietenkään ole pakko olla jyrkkä, mutta tosiasiassa käytännön toimissa näillä malleilla on huomattava ero.

Joten puhutaanko arvoista vaiko arvoristiriidoista? Sillä se on tarkeä osa tätä keskustelua.

Nuo pari edellista kappaletta ovat nyt kieltämättä aika hurjaa ajatusleikkiä ja provosoinkin tällä nyt tarkoituksella...sillä itselläni on tosiasiassa syvällä olemassa sosiaalisen tasa-arvon kannataminen yhteiskunnassa...joten henkeäni salpaa se ajatus, että ihmiset eivät pärjää yhteiskunnassa, että olosuhteet ovat huonoja tai puutteellisia.

Niitä pitää siis kehittää. 

Joten olen valmis siihen, että taitelijoiden kesken keskusteltaisiin vakavasti tästä muotivillitysasiasta ja toisvoisin että sille löytyisi kunnollisia vastauksia.

Sillä tarve on suuri ja se kumpuaa oikeasta elämästä , jota monet taitelijat elävät ja se elämä on kaikkineen totta.