Minun on nyt aivan pako ruotia tämä LIIKETOIMINTA suunitelma malli jota nyt ympätään SELLAISENAAN myös tähän kuvataitelijatyöhön.

Tässä kohta LIIKETOIMINTASUUNNITELMASTA:

Sisäinen analyysi:
2. Taiteilija
3. Taide, taidepalvelu ja tuote

Tässä suunnitelmassa siis lähdetään TÄYSIN siitä olettamuksesta että TAITEILIJA voi itse määritellä oman paikkansa taidekentässä. Sisäisessä analyysissa taitelijan tulisi siis miettiä niitä aiemmassa kirjoituksessani mainitsemia omia vahvuuksiaan, heikkouksiaan, uhkiaan, mahdollisuuksiaan kunten SWOT analyysi kehoittaa tekemään.

Tietenkin tämänkin voi käsittää ainakin kahdella eri tavalla eli juuri siten että tehdään nk. SWOT analyysi, joka TODELLAKIN on TÄYSIN kaupallinen työkalu ja se sen takia VÄISTÄMÄTTÄ johtaa kylmää analyyttiseen, kilpailluhenkiseen, rahanmakuiseen toimintaan nk. asioiden rationalisoimiseen. NÄIN vain on. Jokaisella ihmisellä on varmasti siitä jokin käsitys jos miettii sitä vaikkapa siltä kannalta että miten on suomalaisen terveydenhuollon tila kun on otettu ASIAKASlähtöisyys käyttöön. Potilas on muka asiakas ..tai mikä koulutuksen tila..oppilas EI ole asiakas. Oppilas on oppija ja se on aivan eri asia kuin asiakas.

Toinen tapa lähesty tätä asiaa on se että taiteilija YMMÄRTÄÄ sisäisen taitelilijuutensa perinjuurin ja osaa sen myös ilmaista ulos verbaalisesti ja tai ainakin kirjallisesti tms. jokatapauksessa tuoda se ulos. Tämä taasen vaatii tekijältään valtavaa kypsyyttä ja ymmärrystä taitelijana. Tämä vaatii myös tekijältään valtavaa ymmärrystä yleisesti taitelijan asemasta yhteiskunnassa. Tämä vaatii mielestäni myös ja ennen kaikkea sitä että taitelija on MORAALISESTI käynyt läpi asioita jotka LIITTYVÄT siihen että taiteesta tulee tai se on kaupallista.

Kuten sanottu kaupallisuuden tulisi olla aisapari ei se mikä on päätavoite. Kaupallisuus on alunperin luotu ihan siksi että ihmiset voisivat VAIHTAA erilaisia asioita keskenään. Nykyisin se MITÄ ihmisella on juuri sen rahan takia tuntuu olevan aikalailla pääasia..ei esimerkiksi se että onko ihminen tasapainoinen ja tyytyväinen elämäänsä kokonaisuudessa ja tunteeko ihminen kuuluvansa vaikkapa tähän maailmaan ehyenä osana koko kokonaisuutta. Mielestäni juuri sen tulisi olla PÄÄTAVOITE ja rahan vain todellakin se vaihdanan väline.

Tuo on siis johdantoa ja taasen takaisin liiketoimintasuunnitelmaan:

Mielestäni käsittelin em. sitä, että mitä käytännössä vaatii se, että TAITEILIJA todella oikeasti määritteli oman taiteilijuutensa. Onhan sekin tietenki sallittua että ihmiset ajattelevat monella eri tavalla..eihan siinä mitään pahaa ole. On vain kuitenkin niin että KAIKKI taitelijat EIVÄT halua olla kaupallisia ihan jo pelkästään arvojensakkin puolesta. Tarkoitan tällä siis sitä, että KAIKKI taitelijat EIVÄT allekirjoita niitä moraalisia ja eettisiä päämääriä joita kaupallisuudella on. Oikeastaan tuntuu jopa kornille käyttää etiikka sanaa edes tässä sillä kaupallisilla yrityksillä ei useinkaan ole mitään EETTISIÄ päämääriä muuta kuin markkinointistrategioidensa "myyntipuheina" ja ehkäpä jonkinlaisena kuvana ja pienenä toimintana,mutta KOSKA raha ja tehokkuus määrittelevät toiminnan niin silloin on sen KANNALTA ajateltuna vaikeaa, jopa mahdotonta toimia täysin eettisesti, sillä kaupallisuuteen kuuluu myös KILPAILU ja kaupalliset tahot kilpailevat helposti rahalla ja silloin tullaan tilanteeseen jossa etiikan arvot väistyvät esim. lapsityövoiman käytön edeltä.

No yksi mallihan on ajatella, että ei lähdetä kilpailemaan rahalla eli hinnalla, eikä laadusta tingitä. Eli tämä tarkoittaisi silloin sitä että taitleija määrittää esim teostensa hinnan siten kuin arvelee niitä menevä n kaupaksi eli jos työt ovat nk. helppoja niin ne ovat halvempia ja jos ne ovat nk. hieman vaikeampia niiden hinnat ovat suuremmat, sillä niitä ei mene muutenkaan kaupaksi helpolla, joten hinnan tulee olla korkea että niiden myymisessä olisi mitään tolkkua. No sitten pitäisi löytää se oikea ryhmä joka ostaa nk. taidetuotetta, siis sitä kallista taidetuotetta. Mistä kanava siihen? no..niitähän on jo olemassa ja ne ovat tällä hetkellä galleriat. Tästä aiheesta olen tuossa jossain aiemmassa kirjoituksessani jo puhunutkin, joten en ala sitä nyt uudelleen käymän läpi.

KANAVA SIIS ON JO OLEMASSA.

Jos nyt mennään kuitenkin siitä mistä aita on matalin eli kuvittelen tilanteen jossa taitelija EI halua tehdä muuta kuin ESTEETTISIÄ teoksia, jotka hän ajattelee sitten myyvänsä. Tässä tullaan jälleen kysymykseen mitä on taide ja mikä on hyvää taidetta? Olen sitäkin asiaa pyöritellyt aiemmissa kirjoituksissani jo jonkin verran, joten en siihenkään nyt puutu.

Kun yksinkertaistan tämän asian em. kappaleeseen voi asiaa myös YKSINKERTAISTAA tekemällä taiteestaan taidepalvelun ja tuotteen.

ELi taitelija vopi HALUTESSAAN, jo nyt perustaa FIRMAN itselleen myydäkseen taidepalvelua tai taidetuotteitaan. Siihen on jo olemassa kanava, mutta niin tekemällä taitelija VALITSEE tietyt ARVOT , koska kaikkea ei voi saada. Se on mahdotonta sillä tietyt arvot vain eivät ole keskenään sillä tavalla suhdassa, että niitä voisi yksinkertaisesti tai ollenkaan yhdessä edes toteuttaa ilman että siitä seuraa esim. sitä mitä on seurannut terveydenhuollon "kaupallistamisesta".

Suuri kysymys onkin se, että

ONKO TAIDE LOPULTAKAAN NIIN YKSINKERTAISTA ETTÄ SEN EDES VOI TUOSTA VAIN KAUPALLISTAA; SILLÄ sen  ARVOT OVAT ERIT silloin  KUN TAIDETTA TEHDÄÄN TAITEEN perimmäisten ARVOJEN JA AMBITIOIDEN KAUTTA, kuin ne arvot olisivat jos taidetta tehtäisiin kaupallisten ambitioiden kautta.

Mielestäni taide ei kokonaisuutena ole todellakaan yksinkertaista koska se sisältää kaikella tavalla voimakkaat arvolataukset myös yhteiskunnalliselta kannalta katsottuna.

Mutta mikä on ja mikä taiteen yhteiskunnalinen asema tulee olemaan tulevaisuudessa sillä elämme kuitenkin taloudellisten arvolatausten maailmassa? Se on epäselvää sillä asia on kuitenkin käytännös taide-elämässä tapetilla ihan aiheellisesti kaiken sen käytännön kautta jossa varsinaiset taitelijat itse elävät juuri ja monesti niiden toimeentulo ongelmien kautta.