Mielenterveys tai sairaus!<?XML:NAMESPACE PREFIX = O />
Tämä, kauan sitten, tuntemani henkilö sanoi, että
" Miten niin ihminen ei voi saada uutta mahdollisuutta..miten voi olla mahdollista, ettei vankilakundi voi aloittaa elämäänsä uudestaan.
Oppia ja kääntää kelkkaa aivan toiseen suuntaan? Kuka kumma sen sanoo, ettei niin voi olla"
Tämä, kauan sitten, tuntemani henkilö oli ollut aina ylivilkas ja kaikkein eniten itse kärsinyt omista teoistaan.
Tämä, kauan sitten, tuntemani henkilö sanoi aina, ettei osaa puhua..sanoa oikeita sanoja.
Sanoi kuitenkin päivittäin:
"Rakastan"
ja rakasti joka kerta.
Tämä, kauan sitten, tuntemani ihminen ei ollut käynyt kouluja, mutta ymmärsi sen ettei naapurin Miia ollut sen huonompi ihminen kuin hän itsekkään vaikka olikin joka päivä aivan muissa maailmoissa kaikista niistä psyykelääkkestä joita joutui kaikkiin vaivoihinsa syömään.
Tämä ihminen teloi itsensä lähes joka päivä, kännipäissään, milloin mihinkin raudanpätkään.
Vahingossa?
Ehkäpä tai sitten ei.
Kostaakseen itselleen kaikki pahat tekonsa?
En tiedä.
Tämä kauan sitten tuntemani henkilö katsoi kuuta taivaalla ja tunsi olevansa kuuhullu.
Mielenterveys tai sairaus!
Tämä, kauan sitten, tuntemani henkilö oli nähnyt unta suuresta salista, joka oli tulvillaan hämärää pehmeää valoa.
Huoneen perältä saapui joku mies. Hyväkuntoinen, raamikaskin omalla tavallaan.
Tavallinen, silmälasipäinen.
Ehkä jotain viisikymppinen tai vähän alle.
Tämä, kauan sitten tuntemani, henkilö oli ymmärtänyt unensa keskellä, että näkee unta ja että voi jollain tavalla vaikuttaa uneensa.
Hän ei kuitenkaan halunnut määritellä unen kulkua vaan päätti kysyä unen henkilöltä jotain ja kysyikin
"Kuka sinä olet?"
"Kuka sinä olet?"
Vastaukseksi hän sai:
"Hyvä tahto. Olen hyvä tahto."
Mies hymyili ja astui huoneesta ulos.
Tämä, kauan sitten tuntemani, henkilö muistaa sen aina, että se oli hyvä tahto, joka tervehti unessa omilla kasvoillaan hänen omia kasvojaan.
"OLEN HYVÄ TAHTO!"
Mielenterveys tai sairaus!
Tämä, kauan sitten, elämässäni ollut ihminen valvoi öisin ja mietti olisiko hänellä oikeutta tappaa itseään ja päätyi tulokseen, ettei hänellä ole oikeutta tehdä niin muille. Hänen mielestään ei ole oikeutta aiheuttaa surua toisille ihmisille, vaikka itse ei jaksaisikaan.
Tämä, kauan sitten elämässäni ollut, ihminen tunsi toisten tuskan sisällään ja kantoi koko maailman murheita niskassaan.
Tämä, kauan sitten tuntemani, ihminen yritti olla hyvä ihminen, ehkä liikaakin.
Tämä ihminen oli se joka siirsi omat tunteensa syrjään ja antoi toisten tulla ja mennä miten haluavat.
Tämä ihminen mietti vapautta ja vapaata tahtoa.
Kaiken sen miettimisen jälkeen tämä ihminen sanoi äskettäin tai jo valovuosia sitten:
" Ei vapaata tahtoa ole olemassakaan se on vain Extentionalistien harhakäsitys.
Ne ovat liian hyväosaisia ihmisiä elämässä ja jättävät päättämisen vastuun vapaudenkaipuussaan toisille ihmisille.
Nämä ihmiset ovat idealistisia elämän pakoilijoita.
Itsekeskeisiä paskoja.
Muka-muka päättävät näennäisistä elämänasioista itsenäisiesti induvidualismin nimeen vannoen.
Eihän meistä kukaan voi pelkästään itse määritellä elämänsä suuntaa, vaikka siihen vaikuttaakin niin ei YKSIN kuitenkaan.
Miten muka Intialainen lapsityöläinen olisi päättänyt tekevänsä työtä, kun vaihtoehto sille on prostituutio?
Miten muka?
Kerro minulle?
Miten muka skitsofreenikko voi päättää ettei Wc-pönttö puhukkaan?"
Mielenterveys tai sairaus!
Tämä, kauan sitten, elämässäni vaikuttanut ihminen sanoi:
"Pahimmillaan kun olin sairas en toivonut kellekkään moista..mutta tänäpäivänä kun katson, kaiken jälkeen, illalla ulos ikkunasta tiedän, että kaikkien tulisi olla vähän hulluja. Ainakin sillä tavalla, että nöyryys elämän suhteen säilyisi."
Ihmettelin miksi kenenkään tulisi kärsiä.
Hän sanoi
" Että juuri siksi, että ilman kärsimystä ei ymmärrä niitä kauniita hetkiä joita elämässä kuitenkin on"
Mutta täytyykö olla kärsimystä ennen kun tajuaa elämän tarkoituksen?
Siihen voisi sanoa ja haluaisi sanoa, että ei täydy..mutta tajuaako ihminen ilman tuskaa myös sitä toistapuolta?
Itse ajattelen, että tavallaan tajuaakin, koska on olemassa universaali muisti ja historia. Uskon, että sitä kautta seuraava sukupolvi työstyy aina jollain tavalla. Se on sitten aivan eriasia mihin meillä on aikaa koko tämän maailmankaikkeuden ja maapallon puitteissa.
Ja toisaalta itse elämä on lopulta aika yksinkertaista.
Mielenterveys tai sairaus!
Tämä, kauan sitten, elämässäni vaikuttanut ihminen sanoi:
"Pahimmillaan kun olin sairas en toivonut kellekkään moista..mutta tänäpäivänä kun katson, kaiken jälkeen, illalla ulos ikkunasta tiedän, että kaikkien tulisi olla vähän hulluja. Ainakin sillä tavalla, että nöyryys elämän suhteen säilyisi."
Ihmettelin miksi kenenkään tulisi kärsiä.
Hän sanoi
" Että juuri siksi, että ilman kärsimystä ei ymmärrä niitä kauniita hetkiä joita elämässä kuitenkin on"
Mutta täytyykö olla kärsimystä ennen kun tajuaa elämän tarkoituksen?
Siihen voisi sanoa ja haluaisi sanoa, että ei täydy..mutta tajuaako ihminen ilman tuskaa myös sitä toistapuolta?
Itse ajattelen, että tavallaan tajuaakin, koska on olemassa universaali muisti ja historia. Uskon, että sitä kautta seuraava sukupolvi työstyy aina jollain tavalla. Se on sitten aivan eriasia mihin meillä on aikaa koko tämän maailmankaikkeuden ja maapallon puitteissa.
Ja toisaalta itse elämä on lopulta aika yksinkertaista.
Mielenterveys tai sairaus!
Tämä, kauan sitten, elämässäni ollut ihminen, joka otti mielialalääkkeitä omaan sairauteensa kulki iltaisin tekoripset silmillään ja prinsessan kruunu päässään.
Piti pitkiä hanskoja käsissään ja viilteli tuskan tullessaan itseään ranteisiin.
Hän sanoi, ettei olisi joutanut miettimään ongelmiaan jos olisi viis kakaraa ja lehmät lypsettävänä, että jos olisi elänyt 1800 luvulla ongelmia ei edes olisi.
Mielenterveys tai sairaus!
Jotkut ihmiset osaavat olla sinut itsensä kanssa joka tilanteessa ja aina.
Mikään ei tunnu puristavan tai kiristävän.
Ehkäpä juuri ikä on se joka tuo tullessaan tunteen siitä ettei oikeastaan mikään purista tai kiristä kuin aikansa tai sitten sitä vain oppii hyväksymään itsensä ja toiset sellaisina kuin mikäkin päivä tuo ne tullessaan.
Ihmettelen, että miksi vieläkin tänäpäivänä sairaat ihmiset halutaan sysätä jotenki syrjään ja miksi niin ylipäätään tehdään?
Kaikki me olemme enemmän ja vähemmän sairaita ja sairaudessamme terveitä.
Tarkoitan nyt tässä ihmisiä joilla on mielenterveydellisiä ongelmia. ONGELMIA? Yksi ihminen, jonka kuului elämääni kauan aikaa sitten sanoi, syödessään mielialalääkkeitä päivittäin, että
"Tämä on ihan sama kuin että jos diabeetikko ottaa insuliiniä sokeritautiin, niin minä otan mielialalääkkeitä omaan sairauteeni"
Kommentit