Kirjoitin juuri elämäni romaanin tänne ja kun aloin sitä esikatselemaan niin sivu sanoi, että VIRHE ja kaikki katosi kuin tuhka tuuleen..murr harmillista.

En kyllä jaksa enää toistaa itseäni vaan totean, että täällä ollaan hengissä ja kirjoitellaan sitten kun jaksetaan kirjoittaa..kaikki "hienot" höpinät taideteos on merkki asiasta ja taiteen "poliittisuudesta" ovat jossain avaruudessa..ei kylläkään bittiavaruudessa..mutta ei voi  mitään tulipahan kirjoitettua.

Uusi vuosi on alkanut ja uusia maalauksia on tullut tehtyä..hirvittävän "laman" ja lopettamis mietintöjen jälkeen aurinko on siis (luojan kiitos) pikkuhiljaa alkanut nousemaan taivaan rantaan..ehkäpä sitä nyt osaa arvostaa vähän enemmän tuota palavaa intohimoa mitkä on aiemmin ollut jopa liiankin itsestään selvää..sieltä se tulee tai ainakin näyttää itsestään merkkejä.. ja onpa tuota tullut merkkien merkityksiä mietittyä..itse merkki sanaa on tullut myös mietittyä..mikä se ylipäätään on kun se ei ole ainakaan tässä tapauksessa liikennemerkki tai ohje..

Sen ainakin tuosta lamasta tajusin, että ilman tekemistä en osaa "puhua" ja jos en puhu.. tulen hulluksi, joten ei ole muita vaihtoehtoja kuin jatkaa vain tekemistä.

Muuten tämä hulluus ilmenee siten että herään yöllä kun näen kuvia töistä ja tulen pahantuuliseksi ja ehkäpä jopa agresiiviseksikin toisia ihmisiä kohtaan...jos en saa puhua mitä halua..siis näillä kuvilla. koen nimittäin niin että ns.varsinaisessa puhekielessä ei todellakaan voi eikä pysty sanomaan kaikkea mitä voisi tai pystyy kuvalla sanomaan. 

Vaikka tekeminen tavallan korostaakin tiettyjä persoonallisuudenpuolia se myös tasoittaa toisia. Kuvan tekeminen on minulle kuin kieli jolla sanon ja yritän keskustella muiden kanssa, joten en aio alkaa mykäksi tästä "puhekielen vajavaisuudestani" huolimatta ja jatkan kuvan tekemistä vaikka se tuntuisi miten vaikealle. Etsin ja etsin ja toivon, että löydän.

 Olisi hienoa jos kaikki kieli olis vain kuvia..joskus tuntuu sille että jopa ne ihmiset jotka tuntee tai luulee tuntevansa näyttävät kuvissa itsestään paljon enemmän puolia kuin mitä ns. tosielämässä huomaa. Tämä on varmaan kuvataiteilijan "fantasiaa" ja harhaa mutta eipä sitä oman elämäni kannalta ole haittaa... tietääkseni ainakaan. Kaikki läheiset joutuvat tai saavat "kärsiä" (ihan miten sen ottaa) siitä, että heitä käytetään kuvissa aina tavalla tai toisella...ei muusina eikä malleina vaan helposti lähestyttävinä "objekteina" kuvan sisällä.... tavallaan siis malleina mutta ei kuitenkaan.

Merkkejä, merkityksiä, kuvia, tulkintoja ja Semiotiikkaa..semiotiikkaa.. ja on muuten tullut muutettua näköjään väriskaalaakin. :) Pitäisiköhän alkaa harrastamaan semiotiikkaa...??en tiedä.