Viitaan yhä edelleen 8.5 kirjoittamaani kirjoitukseen tällä numeroinnilla.

2. Pätkätyö

Pätkätyö on monenlle taiteilijalle arkea ja jopa aivan hyvä sekä turvallinen tapa ansaita elantoa sekä rahaa taiteen tekemiselle. Leipä ei näin ollen ole kovin leveä, mutta se on silti aika usein suurempi kuin vaikka pelkällä peruspäivärahalla eläminen, joka sekin on monelle taiteilijalle erittäin tuttua touhua.

Pätkätyössä on se hyvä puoli että kun on pätkissä "raha"töissä niin voi sitten ostaa itselleen taiteellisessa työskentelyssä tarvitsemaansa materiaalia. Omassa tapauksessani maaleja, pensseleitä, kankaita, liituja, vernissoita, hartseja tms. Summa joka näistä kertyy onkin sitten niin huomattava, että kaikki mitä tienaa näinä pätkätyön aikoina meneekin enemmän ja vähemmän materiaaleihin. Joskus huvikseni olen sanonut että tämä on perkeleen kallis harrastus, josta ei millään halua eikä pysty luopumaan.

Itse olen siis kokenut tätä mallia yhdistettynä apurahakausiin. Apurahakaudetkin ovat mielestäni pätkätyökausia, joten pelkkää pätkätyötähän tämä on.

Sen luulisi olevan yhteiskunnassa aika tuttua tänä päivänä hyvin monella eri alalla.

Onneksi taiteilijoiden esim. työttömyysturvaa koskevaan lainsäädäntöön on tullut korjauksia ja parannuksia ihan viime aikoina ja taiteilija rinnastetaankin työvoimapoliittiselta kannalta katsottuna jatkossa yhä enemmän pätkätyöläiseen kuin yrittäjään, koska käytännössä taiteilijan työ on tällä tavalla juuri sitä.

Se, että taiteilijan työtä voi myös verrata yrittäjän työhön on vain katsontakanta ja näkökulma sillä tämänpäivän työelämässä lähes jokaiselle työtä tekevälle on tuttua nk. sisäinen yrittäjyys työpaikalla ja tarkoitan tällä tämän päivän suhtautumista yleensä työhön ja työn tekemiseen.

Suhtautuminen on KUULEMAN mukaan enemmän ja enemmän kapitalisoitunut. Näin julmasti ja rankasti sanottuna. Sanasta kommunismi on tullut huono ja jotenkin pilaantunut AINAKIN kuuleman mukaan. Nämä kuulemat vain saattavat olla kuitenkin tosiasiassa yleisen mielipiteen ja poliittisen suuntauksen heijastumia meidän yhteiskunnassa. Jokaisen tulisi itse tutkia omia arvojaan ja sitä mihin ne todella oikeasti kuuuvat silloin kun tasapaino vallitsee omassa ja toisten elämässä.

Taiteilijan tulisi osata markkinoida omaa työtään. No voihan siitä yhteistyöstä tietenkin käyttää sitäkin sanaa, mutta silti perimmäinen ongelma ei ole edes se, vaan se, että taiteilijatyö ei ole tuttua tavalliselle kansalle ja itse taiteiljana oleminen on monien tabujen ja kliseiden vyyhti, joka elää tosielämässä monella eri tavalla.

Taiteilijan asemaa yhteiskunnassa tulee edelleen kehittää ja keskustelu taiteilijasta yhteiskunnassa pitäisi olla avoimempaa siinä mielessä, että ei ole pakko loikata juoksevan markkinointihevosen selkään, jos siihen ei ole todellista tarvetta. Rahan ja talouden tulisi olla apuvälineitä yhteiskunnassa. Ei johtotähtiä.

Se on vain niin kummallista, että aina kun aletaan puhumaan esim. taiteilijan asemasta yhteiskunnassa tulee eteen juuri monet monet vanhanaikaiset käsitykset ja kliseet ja jopa taiteilijoiden itsensä viljeleminä. Esim. se etteivät tekijät itse osaa arvostaa omaa työtään. En usko, että se on totta, vaan se on käänteinen enemmänkin kovasti narsistinen halu olla "paras" ja heijastelee varjonöyryytenä eli juuri em. kaltaisena totaalisena oikeustaisteluna rahan ja nykyisen rahatalouden puolesta. 

Ikävä kyllä se on vain joskus jopa mustavalkoista. Itse olen ratkaissut, yksinkertaisesti sanottuna raha ja myynti asian niin, että koska minun työni ovat sellasia kuin ne ovat niin niiden hintojen tulee olla korkeat, koska niitä ei mene paljon kaupaksi, koska ne eivät sovellu joka kodin ja keittiön seinälle roikkumaan.

Se on arkipäivän "politiikkaa" jolla tietenkin on myös omat seurauksensa, joten pätkä-apurahatulot toivon mukaan myös jatkuvat tulevina vuosinakin.