Pitää nyt tässä blogissa sitten pyrkiä oikomaan ihmisten vääristyneitä käsityksiä taitelijan ammatista ja kuten sanottu niin en jaksa sitä enää tehdä tosielämässä. Eihän kukaan muukaan ammattiryhmä joudu jatkuvasti todistamaan olevansa sitä mitä on.

No toisaalta se on ihan ymmärrettävää, jos sitä todistelua joutuu käymään ammattipiireissä, koska kuten jossain aikaisemmassa kirjoituksessani sanoinkin, että tämä "jokainen on taiteilija ja taide kuuluu kaikille" lause on ymmärretty monestikkin väärin ja luullaan sen tarkoittavan sitä todellakin että KAIKKI OVAT TAITELIJOITA ..SIIS JOKAINEN JOKA HIEMAN ON PIIRTÄNYT PAPERILLE JA ETTÄ TAIDE ON SITEN YHTEISTÄ ETTÄ PIRATISMILLA EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ KUNHAN SE TULEE VAIN OMAAN KÄYTTÖÖN. No en tuosta jaksa nyt tässä enempää sanoa..vaan palaan siihen mitä aiemmin ajattelin kirjoittaa.

Yksi hyvin yleinen harha liittyy juuri näihin apurahoihin. Minä kun olen tämän taiteellisenammattini lisäksi saadakseni rahaa myös opettanut useamman vuoden tuntiopettajana Työväenopistolla. Pitää tähän lisätä se että vaikka opetankin siksi että saan rahaa niin se ei todellakaan tarkoita sitä, että en välittäisi siitä, tietyssä mielessä, mitä teen.

Teen sen homman silloin tosissani kun sitä teen. Panokset on tietenkin mietittävä eli kun on tuntiopettaja niin pitää myös itse muistaa se käytännössä siten... eli ei anna työnantajalle yhtään enempää kun mistä työnantaja maksaaa sitä palkkaa se pitää muistaa itsekkin vaikka täydellisyydentavoittelijanakin joskus meinaa tehdäkin enemmän kuin pitäisi.

No siis tuo saamani apuraha siis alkaa vuoden alusta ja jonkunhan tulee hoitaa se opetustyö jota olen syksyllä sitoutunut opettamaan. Siihen sai aikalailla helposti muita tilalle, joten hieno homma ja vielä hienompi on se, että sitten 2010 vuoden alusta kun apuraha on loppu voi palata samaan paikkaan, yhä edelleen tuntiopettajaksi, samoille tunneille joita olen pitänyt tähänkin asti. Se kertoo sen että myös tämä palkanmaksaja on ollut tyytyväinen siihen työhön mitä olen tehnyt...sillä HUOM..en ole vakituinen, en todellakaan.

OLEN PUHTAASTI ja pelkästään tuntiopettajan toimessa siellä, joten palkkaa ei tipu jos ei ole töissäkään eli selvennän vielä palkkaa EI TULE NS.LOMA-AJOILTA EI SIIS TALVELLA EI KESÄLLÄ EIKÄ MILLOINKAAN. Tämän takia tuloni ovat siis hyvin pienet vuositasolla katsottuna.

No..milloinkahan sitä pääsee siihen itse asiaan josta aloitin kirjoittamaan?..yritetään yhä uudelleen...

Siis ihmisillä on helposti noista apurahoista myös erikoinen ja hyvin kummallinen käsitys siitä, että ne ovat jotenkin YLImääräistä yhteiskunnan PALKINTOA taiteilijalle rahallisessa muodossa ja että pahimmassa tapauksessa taiteilija vain ryyppää apurahansa kurkusta alas.

Uskomatonta ajattelua. NO minäpä kerron sitten faktaa. Tämäkin apuraha jonka minä saan vuoden alusta on AINOA TULONLÄHDE koko vuonna mitä minulla on. Se on siis RINNASTETTAVISSA PALKKAAN omasta työstä. Se tulee vain apurahan nimellä. Se on tässä tapauksessa takoitettu ELÄMISEEN. Käytännössä kuitenkin voi käydä niinkin että joudun ostamaan sillä myös materiaalit..ellen saa sitä tarkoitusta varten sitten lisää apurahaa jostain. Siis toisin sanoen TAITEILIJA NS. hakee apurahanhakemus muodossa itselleen OIKEUTTA tehdä omaa työtään ja saada siitä PALKKAA.

Apurahoja ei saa, valtiolta varsinkaan, ihan noin vain. Vain n. 5% hakijoista saa esim. näitä rahoja, joten hakemuksen tulee olla ja on varmasti hyvin perusteltu sekä näiden päättäjien kriteereihin sopiva. Joku sanoisi myös että myös sen hakemuksen tekijä on sopiva näihin kriteereihin..kuten varmasti on niinkin..vaikken itse osaakkaan itseäni katsoa sillä tavalla tai suhteuttaa, kun teen vain omaa työtäni aikalailla ypöyksin täällä Karjalan kupeessa.

No tätä taustaa vasten oli tuossa menneenä viikkona aika ikävää kun eräs mies opiskelijani sanoi, että

"NO sitten kun olet nyt saanut tuon apurahan niin lähdetään koko porukalla ryyppäämään.

Sinä tarjoat." 

Heitin siihen että:

"Se on niin pieni ettei siitä ruokien ja vuokrien jälkeen jää juuri rahaa:"

 

Johon tämä opiskelija sanoi että:

"Millä sitten olet tähän asti itsesi elättänyt..?"

 

Johon vastasin, että

"Tällä."

ja viitasin siinä siihen menillään olevaan kuvanveiston tuntiin.

 

Mies jäi tuijottamaan minua hämästyneenä ja minä häippäsin tupakalle takapihan roskikselle samantien.

Eli toisin sanoen hän ilmeisesti luuli, että vedän kuvanveiston tunteja HUVIKSENI...No sen voisi ottaa ihan miten vain mutta haluan ottaa sen siten että ainakin hänellä on oikeasti ollut rentouttavaa sekä ns."hauskaa" sekä viihdyttävää, koska hän ei edes ajattele sitä että olen siellä heitä OPASTAMASSA ja opettamassa rahasta. Voisi siis häijysti sanoa ettei tuo paljoakaan eroa huoran työstä.

Toisen hupi on toisen työ ja silloin kun opettaa ihmisiä harrstuksissaan pitää aina  muistaa, että se menee näin ja juuri pelkästään näin karkeasti sanottuna.

Ja lisäksi en juurikaan edes juo alkoholia joten se siitä ryyppäämisestä. :) myös. Pistän kaikki rahani (jota ei  siis edes ole) taiteeseen.