HÄLYYTYS-SIREENI

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ihmisellä on periaatteessa aina mahdollisuus selvitä elämästä. Kaikilla ihmisillä. Puhun nyt mielenterveydellisistä ongelmista ja niistä selviämisestä.

Tähän kyseessä olevaan aiheeseen liittyvät oikeastaan kaikki ne ongelmat jotka eivät ole nk. rakenteellisia aivoista johtuvia mielisairauksia, vaan puhun masennuksesta, ahdistuksesta, päihdeongelmista tai/ ja muista riippuvuuksista tms. kaltaisista ongelmista.

 

Ajattelen, että itse ”sairaudentunto” on aina parempi kuin se, että ihminen ei tunnista omia ongelmiaan.

Sairaudentuntohan on tavallaan hälyytys-sireeni, joka alkaa soida kun tulipalo uhkaa tuhota koko rakennuksen.

 

On sattunut salaman aiheuttama tulipalo ja iskussa syttyi palamaan vanha puutalo.

Kuluu vuosia ja ainakin muutama sukupolvi viereisillä pihoilla.

Talon perustukset väsyvät ja ne tulevat unisiksi. Niiden uni on horrosta ja talo uneksii.

 

Talo tajuaa että ympärillä on muitakin taloja ja niiden asukkeja. Hiilikaivostyöntekijä ja syvänmerensukeltaja talo otaksuu.

 

Hiilikaivostyön tekijähän on sellainen ja sellainen. Minä voin kyllä auttaa häntä, hänellä on varmaan vaikeaa…talo ajattelee itsekseen. Hänhän nousee aamulla kolmelta ja se ei ole aivan hyvä aika. Hänen tulisi ottaa huomioon myös syvänmerensukeltaja, joka nousee vasta iltapäivällä, mutta eihän se toisaalta sekään ole hyvä. Heillä kummallakin on varmaan vaikeaa. Minun tulee kasata itseni, jotta voin auttaa heitä heidän ongelmissaan. Talo alkaa rakentaa itse omia huoneitaan vanhojen perustuksiensa päälle. Talo ratkoo sukkelasti syvänmerensukeltajan kaikki ongelmat ja hiilikaivostyöntekijän ongelmat myös. Talo on melkein saanut itse itsensä valmiiksi ja pitää itsestään voimantunnossaan.

 

Talo huutaa viereiselle tontille:

 

”Hei sinä syvänmerensukeltaja. Miten menee? ja hei sinä kaivostyöntekijä minulla olisi sinulle pari vinkkiä miten tuon piha aidan voisi rakentaa vähän kestävämmäksi. Olen tarkkaillut teitä ja tiedän teistä kaiken oleellisen. Rakastan teitä kaikilla seinilläni:”

 

Talo kurottaa pihamaansa poikki ja rakkauden tunne pursuaa ovien ylitse.

 

 

”Kaivostyöntekijä” seisahtuu.

”Syvänemerensukeltaja” katsoo taloa ja hymyilee.

 

Kaivostyöntekijä sanoo:

 

” Kiva vihdoinkin nähdä sinua.. mutta minä en ole kaivostyöntekijä olen S-marketissa kassana. Harrastan vapa-aikana talonrakennusta tai tarkemmin sanottuna eri tyylilajeja.”

 

ja Syvänmerensukeltaja sanoo

 

”Mahtavaa, että sinuakin näkee.. ei olla ennen tavattukkaan. En ole syvänmerensukeltaja.. kalastelen tuolla joella omaksi ilokseni. Mutta olisin voinut olla melkein sukeltaja vuonna 56, en kuitenkaan halunnut siihen hommaan. Olen oikeastaan talonrakentaja”

 

Talo on aivan äimistynyt. Hänen parhaita puoliaan on aina ollut juuri se, että tietää mitä toiset ovat ja mitä eivät ole.

 

Olenhan itse rakentanut nämä barokkityyliset seinänikin.

 

Talo havahtuu ja lakkaa uneksimasta. Kaikki ei ole aivan niin kuin talo oli kuvitellut omassa yksinäisyydessään.

 

”Kas täällähän elää muitakin kuin minä????? ja muut ovat erilaisia kuin minä tai mitä olen edes kuvitellutkaan.”