SUVAITSEVAISUUDESTA JA SUVAITSEMATTOMUUDESTA<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kriminaalihuollossa töissä olevan naisen sanomaa. Pitää itseään erittäin valistuneena henkilönä, joka suvaitsee ja ymmärtää "asiakkaitaan":

"Kyllä minä ymmärrän sen jos joku tappaa jonkun toisen.. se raivo ja viha joka on pakkautunut sisimpään voi ihan ymmärrettävästi purkautua sillä tavalla, että kiivaassa vihan tunteessaan, ryöstön tiimellyksessä,  tappaa jonkun kassalippaalla päähän hakaten…ihan ymmärrettävää. Voin oikein TUNTEA miltä se tuntuu kun hakkaa jonkun pään tuusan nuuskaksi. Kaikenlaista voi sattua elämässä "

------------Kuuntelija miettii, että

" Kyllä se pahalle ja todella pahalle tuntui kun se velipoika hakattiin sokeaksi vain sen takia, että se sattui olemaan just silloin liikenteessä kun hakkaajaa sattui vituttamaan ja onhan muakin monesti vituttanut mutta en oo koskaan ketään siksi sokeaksi hakannut.

Kyllä minä sen tajuan, että ihminen raivostuu, mutta että pitääkö mun todella hyväksyä se TEKO kun mun velipoika ei näe enää ikinä toisella silmällään ja joutui jäämään eläkkeelle 23-vuotiaana sen takia??

Anteeksi mun on pakko antaa ajan kans, jotta jaksan elää tän asian kans…mutta nyt on sitä ennen käytävä nämä vihan, katkeruuden ja syyllisyyden tunteet läpi…sitten ehkä osaan antaa anteeksi jos se on tarpeellista. Sitten ehkä haluan nähdä ne tekijät ja toivon, että ne on ymmärtäneet tekonsa seuraukset, kun niiden elämä on kuuleman mukaan ollu rankka ..mutta kaikki pelaa fyysisesti. En osaa kyllä oikein asettaa mihinkään tärkeys järjestykseen sitä, että onko se fyysinen vai psyykkinen pahoinvointi tai saraistelu tai tuho jotenkin pahempaa tai parempaa verrattuna toisiinsa."